Tyypillistä -takapakkia

Olen hionut kuntoa nyt määrätietoisesti kohti kesän ensimmäistä puolimaratoniani. Ja miten käykään, sairastun pirunmoiseen flunssaan!!! Ottaa pikkasen päähän. Hengitys on ollut koivun kukinnan vuoksi muutenkin vaikeaa ja flunssan seurauksena olen ollut pari viimeistä päivää lähinnä vuodepotilas. Tänään vähän helpottaa, mutta olo ei ole silti rapea. Sinänsä itse juoksuun mennessä todennäköisesti flunssasta selviän, mutta viimeistelyt jäävät tekemättä ja tuskin silloin on mahdollisuus omia ennätyksiäkään tehdä, mikä tietysti on ollut kirkkain päämääräni.

Tein vauhtikestävyys harjotuksia tämän viikon tiistaina ja yhtäkkiä kolmannen vedon aika putosi radikaalisti, vaikka omasta mielestäni juoksin samaa vauhtia kuin aikaisemmatkin vedot. Ja koska olen sinnikko, niin tuosta notkahduksestahan vain sisuunnuin ja viimeinen veto tuli sitten tehtyä taas tavoitehaarukkaan. Nyt jälkiviisaana olisi pitänyt ymmärtää, että vedot olisi pitänyt lopettaa tuohon notkahdus vetoon, sillä se ehkä kieli tulevasta sairastumisesta ja viimeinen sisulla tehty veto ei taatusti parantanut tilannetta. Mutta jälkiviisaus on jälkiviisautta ja minä en ole ollut koskaan hyvä siinä, kun on kyse urheilusta. Periaate on, että kyllä "mies" kestää, joten periksi en osaa antaa, vaikka kroppa antaisi merkkejä muusta. Sitä voi kutsua myös tietynlaiseksi tyhmyydeksi. Mutta uskon, että sama ongelma ja "tyhmyys" on kaikilla meillä kilpaurheilutaustan omaavilla. Sanontakin kuuluu, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Näin se vaan on, ja liekö sitä taaskaan osaa ottaa opiksi...

 Ja sit vaan Buranaa, Finrexiniä ja Histeciä...

(kuva:mtv3.fi: futureimagebank.com)